BBS:n osakeanti päättynyt, 215 uutta osakasta Ruotsissa

02.07.2019

BBS:n osakeanti päättynyt, 215 uutta osakasta Ruotsissa

BBS – Bioactive Bone Substitutes Oyj (“BBS” tai “Yhtiö”), ortibiologian innovaattori, julkistaa lopputuloksen osakeannista, jonka tavoitteena oli kasvattaa osakkaiden määrää Ruotsissa ja jonka merkintäaika päättyi 30.6.2019 (”Osakeanti”). Osakeannin merkintähinta oli 28,10 Ruotsin kruunua osakkeelta. Osakeannissa merkittiin 114 300 kpl uusia osakkeita ja Yhtiön hallitus on tänään päättänyt hyväksyä osakemerkinnät. Osakeannin myötä Yhtiön osakasmäärä Ruotsissa kasvoi 215 uudella osakkeenomistajalla ja BBS sai pääomaa noin 3,2 miljoonaa Ruotsin kruunua ennen Osakeannista johtuvia kustannuksia.

Osakeanti lyhyesti
Kuten 17.6.2019 julkaistussa yhtiötiedotteessa ilmoitettiin, Yhtiön hallitus, perustuen yhtiökokouksen 5.4.2019 tekemään valtuutuspäätökseen, päätti osakeannista, joka koostui korkeintaan 509.000 uudesta osakkeesta ja joka oli suunnattu osakkeenomistajien etuoikeudesta poiketen yleisölle Ruotsissa. Osakeannin tarkoituksena ja syynä osakkeenomistajien etuoikeudesta poikkeamiseen oli tavoite laajentaa Yhtiön osakaspohjaa Ruotsissa ja kasvattaa kaupankäynnin määrää.

Lopputulos:
Yhteensä 215 uutta osakkeenomistajaa merkitsi Osakeannissa yhteensä 114 300 uutta osaketta, vastaten noin 22 prosenttia Osakeannista. Yhtiön hallitus on tänään tehnyt päätöksen osakemerkintöjen hyväksymisestä. Merkintähinta oli 28,10 Ruotsin kruunua osakkeelta, mikä määräytyi Yhtiön osakkeella Nasdaq First North Sweden kauppapaikalla 17.6.2019 ja 28.6.2019 välisenä aikana tehtyjen kauppojen kaupankäyntimäärällä painotetun keskihinnan perusteella alennettuna 10 %:lla. BBS sai siten kerättyä Osakeannilla noin 3,2 miljoonaa Ruotsin kruunua ennen Osakeannin kustannuksia, joiden määrän arvioidaan olevan noin 0,5 miljoonaa Ruotsin kruunua. Osakeannin tarjoama vahvistunut tilanne mahdollistaa edelleen jatkuvan kehittymisen rakentamalla organisaatiota, tarkoituksena aloittaa tulevaisuudessa kaupallistaminen ja valmistella myynnin aloittamista Yhtiön ARTEBONE® tuotteella.

Osakeanti aiheuttaa arviolta noin 2 prosentin diluution Yhtiön osakemäärässä ja äänivallassa. Yhtiön osakkeiden kokonaismäärä on uusien osakkeiden rekisteröimisen jälkeen 5 204 820 osaketta, jossa on lisäystä 114 300 osaketta.

Taloudellinen ja oikeudellinen neuvonantaja:
Regin Corporate Finance AB toimii Yhtiön taloudellisena neuvonantajana Osakeannissa. Smartius Oy toimii Osakeannissa oikeudellisena neuvonantajana.

Osakeannissa merkittyjen osakkeiden toimittaminen

Osakeannissa merkittyjen uusien osakkeiden arvioidaan näkyvän merkitsijöiden arvo-osuustileillä arviolta 10.7.2019.

Lisätietoja:
Pekka Jalovaara, Toimitusjohtaja
Puh: +358 505 52 92 75
Sähköposti: pekka.jalovaara@bbs-artebone.fi

Tämä yhtiötiedote sisältää tietoja, joita BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj:n on julkaistava EU:n markkinoiden väärinkäyttösääntelyn perusteella. Yhtiötiedote toimitettiin julkaistavaksi edellä mainitun yhteyshenkilön toimesta 2.7.2018 klo 9:00 (CEST).

Tärkeää tietoa
Tämä tiedote ei ole tarjous myydä tai tarjouspyyntö ostaa tai merkitä BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj:n ("Yhtiö") liikkeelle laskemia arvopapereita alueilla, joilla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen tai myynti olisi lainvastaista. Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa, jotka ovat implementoineet direktiivin 2003/71/EC, muutoksineen (sisältäen kaikki relevantit täytäntöönpanotoimenpiteet kaikissa jäsenvaltiossa, "Esitedirektiivi"), tässä tiedotteessa mainittuja arvopapereita voidaan tarjota vain (a) Esitedirektiivissä määritellyille kokeneiksi sijoittajiksi lukeutuville oikeushenkilöille; tai (b) missä tahansa muussa Esitedirektiivin 3(2) artiklan mukaisessa tilanteessa.

Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi suoraan tai epäsuorasti Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa, Etelä-Afrikassa tai Japanissa. Tämä tiedote ei ole tarjous myydä tai tarjouspyyntö ostaa arvopapereita Yhdysvalloissa. Tässä tarkoitettuja arvopapereita ei ole rekisteröity tai tulla rekisteröimään Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain, muutoksineen ("Arvopaperilaki") mukaisesti, eikä niitä saa tarjota eikä myydä Yhdysvalloissa ilman rekisteröintiä tai poikkeusta Arvopaperilain rekisteröintivelvollisuudesta tai järjestelyn jäämistä Arvopaperilain mukaisen rekisteröintivelvollisuuden ulkopuolelle. Mitään tässä tarkoitettuja arvopapereita ei aiota rekisteröidä Yhdysvalloissa tai tehdä arvopapereiden yleisöantia Yhdysvalloissa.

Isossa-Britanniassa tämä asiakirja ja mikä tahansa muu tässä tarkoitettuja arvopapereita koskeva materiaali jaetaan ja on suunnattu ainoastaan ja kaikki sijoitukset ja sijoitustoiminta, joihin tämä asiakirja liittyy, on saatavilla ainoastaan "hyväksytyille sijoittajille" ja sitä harjoitetaan ainoastaan "hyväksyttyjen sijoittajien" (kuten määritelty vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain kohdassa 86(7)) kanssa, jotka ovat (i) henkilöitä, joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta Ison-Britannian vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen ("Määräys") 19(5) artiklan tarkoittamalla tavalla; tai (ii) Määräyksen 49(2)(a)-(d) mukaisia korkean varallisuustason omaavia tahoja (high net worth entities) (kaikki edellä mainitut henkilöt yhdessä, "relevantit henkilöt"). Kenenkään, joka ei ole relevantti henkilö, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön.

Tässä tiedotteessa mainittuihin asioihin liittyen ei julkaista esitettä eikä esitettä edellytetä julkaistavaksi (Esitedirektiivin mukaisesti).

Riskejä (suoria tai epäsuoria), jotka voivat liittyä sijoittamiseen uusiin osakkeisiin ei tunnisteta eikä niihin viitata eikä ole tarkoitus tunnistaa tai niihin viitata tässä tiedotteessa. Mikä tahansa sijoituspäätös ostaa tai merkitä uusia osakkeita osakeannissa on tehtävä ainoastaan julkisesti saatavilla olevan tiedon varassa.

Tässä tiedotteessa olevaa informaatiota ei saa välittä tai jakaa kenellekään muulle henkilölle eikä sitä saa jäljentää millään tavoin. Mikä tahansa tämän tiedon välittäminen, jakaminen, jäljentäminen tai ilmaiseminen kokonaisuudessaan tai osaksi on kiellettyä. Tämän säännön rikkominen voi johtaa Arvopaperilain tai muiden maiden soveltuvien lakien rikkomiseen. Tämä tiedote ei ole kehotus sitoutua ostamaan, merkitä tai muutoin hankkia tai luovuttaa mitään arvopapereita missään maassa. Tämä tiedote ei ole suositus liittyen sijoittajan valinnanvapauteen osakeannissa. Kunkin sijoittajan tai mahdollisen sijoittajan tulee tehdä oma selvitys, analyysi ja arvio tässä tiedotteessa kuvatusta liiketoiminnasta ja tiedoista sekä julkisesti saatavilla olevista tiedoista. Arvopapereiden arvo saattaa sekä nousta että laskea. Historiallinen kehitys ei ole osoitus tulevasta kehityksestä. Yhtiön internetsivut tai internetsivut, joille on linkki Yhtiön internetsivuilla, eivät ole osa tätä tiedotetta.

BBS – Bioactive Bone Substitutes Oyj yhtiöstä
BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj on johtava ortobiologian yhtiö Suomesta. Yhtiön teknologia, Artebone®, on seuraavan sukupolven luun korvike, jonka käyttökohteina ovat luuvauriot ja paranemisongelmat raajoissa kuten kädet ja nilkat, lapaluu ja lantio. Sen ylivoimaiset ominaisuudet johtuvat poronluusta uutetuista kasvutekijöistä yhdistettynä rakenteen tarjoavan TCP (trikalsiumfosfaatti) granuloiden kanssa ja jolla on potentiaalia muuttaa ortopedisia leikkauksia. Ensimmäinen tuote, Artebone® pasta, on valmis ja hakemusprosessi kaupallistamisen mahdollistavan CE-merkin saamiseksi on menossa. BBS:n hyväksytty neuvonantaja Nasdaq First North Ruotsissa ja Suomessa on Stockholm Certified Adviser AB, +46 70 551 67 29, info@certifiedadviser.se. Lisätietoja: www.bbs-artebone.fi.